Sarah (10 vuotta) sairastaa aivokasvainta (medulloblastoomaa). Hänen sairautensa vuoksi hänen kykynsä osallistua koulunkäyntiin oli heikentynyt, joten hän sai telepresenssijärjestelmän. Telepresenssijärjestelmistä, kuten roboteista tai avatareista, keskustellaan parhaillaan lupaavana lähestymistapana, jonka avulla voidaan parantaa kroonisesti sairaiden lasten yhteenkuuluvuuden tunnetta, sosiaalista osallistumista ja myöhemmin akateemista suoriutumista. Yksi näistä erityisesti kroonisesti sairaille lapsille suunnitelluista telepresenssijärjestelmistä on nimeltään avatar, ja se näkyy alla olevassa kuvassa.
Avatar on yhdistetty lapsen tablettiin sovelluksen avulla, ja se voi lähettää ääntä molempiin suuntiin. Videolähetys toimii vain yhteen suuntaan, joten käyttäjä voi nähdä luokkansa tai luokkatoverinsa, mutta ei päinvastoin. Avatar on kätevä, sitä voi helposti kantaa mukana ja ottaa mukaan koulumatkoille. Thomas Pletschko ja kollegat tarkastelevat avatarin käyttöä ja mahdollisia vaikutuksia esimerkkinä Sarahin tapaus.
Kokemuksia avatarista
Sarah pysyi kiinteänä osana luokkaa ja pystyi jatkossakin osallistumaan akateemiseen ja sosiaaliseen elämään. Avatarin kytkeminen päälle ensimmäistä kertaa musiikkitunnilla toimi ongelmitta. Sekä Sarah että hänen äitinsä olivat erityisen innostuneita siitä, että avatar lähetti Sarahin äänen eikä robottiääntä. Opettaja kertoi, että avatariin tottuminen vei vain vähän aikaa ja että sitä oli alusta alkaen helppo käyttää. Kaikkien osallistujien mukaan luokkatoverin vastuun ottaminen avatarista oli erityisen tärkeää, jotta opettajan huomio kiinnittyisi visuaalisiin signaaleihin ja jotta opettaja huomaisi, että Sarah haluaa sanoa jotain. Sosiaalisen osallistumisen osalta Sarah kertoi, että hän "oli itse asiassa paikalla aivan kuten muutkin oppilaat" eikä "tuntenut itseään erilaiseksi kuin muut". Hänestä tuntui, että "hän kuului edelleen luokkaan", ja hän totesi, että avatarin avulla hän ei jäänyt mistään paitsi ja että hän saattoi jopa kuiskailla tai keskustella istumapaikkanaapureidensa kanssa opettajien huomaamatta. Kun Sarahilta kysyttiin, onko erilaista olla koulussa avatarin kanssa, hän totesi, että "tietysti se on erilaista", mutta "se on molemmin puolin siistiä ja olen onnellinen molemmin puolin", eli hän on onnellinen ollessaan koulussa avatarin kanssa ja oikeassa elämässä.
Haasteet avatarin kanssa
Opettajan mukaan mahdollisena haasteena oli oppituntien ylimääräinen valmistelu ja materiaalin sovittaminen avatariin, sillä hänen oli pohdittava, "onko tämä mahdollista Sarahille". Toinen haaste olivat tekniset ongelmat, esimerkiksi kun kuva vääristyi tai yhteys katkesi.
Yhteenveto
Yhteenvetona voidaan todeta, että kaikki osapuolet (Sarah, hänen äitinsä ja opettajansa) kuvasivat pääosin myönteisiä kokemuksia avatarista. Samaistuminen avatariin oli vahvasti läsnä, ja avataria käytettiin pääasiassa yhteydenpitoon luokkatovereiden kanssa, osallistumiseen luokkatoimintaan ja myös koulun oppitunneille, mikä on poikkeuksellinen kokemus kroonisten sairauksien yhteydessä. Sarahin kokemukset avatarista osoittavat, että hän pystyi pitämään yhteyttä luokkatovereihinsa ja ylläpitämään tunnettaan kouluun kuulumisesta, vaikka hän ei pystynyt osallistumaan tunneille fyysisesti. Suositellut vaatimukset toteutukselle
- Sosiaalisen osallistumisen ylläpitämiseksi on välttämätöntä, että käyttäjät ovat jo tutustuneet luokkatovereihinsa ja opettajiinsa ja saaneet käsityksen koulun arjesta ennen avatarin käyttöä.
- Määritellään avatarin vastuuhenkilöt (esim. luokkatoverit), joiden tehtävänä on ladata avataria ja viedä sitä eri luokkahuoneisiin.
- Opettajien ylimääräinen valmistautumisaika voi olla tarpeen sen lisäksi, että opettajat ovat halukkaita toteuttamaan avatarin päivittäiseen rutiiniin.
